prominfo


Syntyperäisen suomalaisen jälkeläiset                                                                                                                                            Etusivu

Henkilöt, jotka eivät koskaan ole itse olleet Suomen kansalaisia mutta joiden vanhempi tai isovanhempi on tai on ollut syntyperäinen Suomen kansalainen, voivat saada oleskeluluvan Suomeen tällä perusteella.

Kenelle oleskelulupa voidaan myöntää?

Luvan voi saada henkilö, jonka vanhemmista tai isovanhemmista ainakin yksi on tai on aikaisemmin ollut Suomen kansalainen. Edellytyksenä on, että vanhempi tai isovanhempi on syntyperäinen Suomen kansalainen. Jos hän on myöhemmin menettänyt Suomen kansalaisuuden esimerkiksi hakiessaan jonkin muun valtion kansalaisuutta, sillä ei ole vaikutusta asiaan. Luvan hakijan ei tarvitse osoittaa selvitystä toimeentulostaan vaikka sitä muilta oleskeluluvan hakijoilta yleensä vaaditaan.

Mistä lupaa haetaan?

Oleskeluluvan voi hakea joko ennen Suomeen tuloa ulkomailla tai sen voi hakea vasta Suomessa. Jos lupaa haetaan vasta Suomessa, edellyttää se, että hakija täyttää yleiset maahantulon edellytykset. Ulkomailla lupahakemus jätetään Suomen edustustolle ja Suomessa asuinkunnan poliisille. Luvan myöntämisestä päättää Maahanmuuttovirasto, jolle edustusto tai poliisi toimittaa hakemusasiakirjat.

Mitä asiakirjoja tarvitaan?

Hakemus tehdään lomakkeelle, jonka voi tulostaa kohdasta lomakkeet. Lisäksi tarvitaan todistus suomalaisesta syntyperästä eli siitä, että ainakin yksi vanhemmista tai isovanhemmista on tai on ollut syntyperäinen Suomen kansalainen. Todistukseksi hyväksytään esimerkiksi vanhemman tai isovanhemman alkuperäinen syntymätodistus tai avioliittotodistus, joista sukulaisuussuhde ilmenee.

Maksaako luvan hakeminen?

Kun hakemus jätetään vireille, samalla sen käsittelystä peritään käsittelymaksu .

Työnteko hakemusaikana

Hakemuksen vireilläoloaikana hakija ei voi tehdä työtä. 

Miten kauan lupa on voimassa?

Lupa myönnetään neljäksi vuodeksi ja se on luonteeltaan jatkuva lupa

Saako myös perhe tulla Suomeen? 

Jos henkilölle, jolla on suomalainen syntyperä, on myönnetty jatkuva tai pysyvä oleskelulupa, myös hänen perheenjäsenensä voi saada jatkuvan oleskeluluvan Suomeen. Hakijalta ei vaadita toimeentuloedellytystä. Oleskelulupaa on haettava yleensä ennen Suomeen tuloa. Hakemus jätetään ulkomailla Suomen edustustoon.

 

 

Kotka  MINFO - keskus,  Keskuskatu 5,  48100 Kotka,  www.minfo.fi 

Kouvola 

Lappeenranta  Momentti 

Make a Free Website with Yola.